Vuoden Kultasepät 1987 - 2015

Jokaisella vuoden kultasepäksi valitulla on omintakeinen muotokielensä ja työtapansa. Korut ja esineet ovat syntyneet erilaisin menetelmin, käsityönä, poraamalla, sahaamalla, takomalla, valamalla. Useille modernein 3D-tekniikka on avannut rajattomat reitit luoda uudenlaista muotoilua. Vuosikymmenten varrella kulta- ja hopeaseppien käsissä on valmistunut uniikkeja luksuskoruja, mutta myös sarjatuotantoa.

Äänestä Vuoden Kultaseppä 2016

Tekijöitä yhdistää intohimo, korkea laatu ja tinkimättömyys omassa työssään. Sepät eivät oikaise, vaan viimeistelevät pienimmänkin yksityiskohdan. Brilliant!-näyttelyn viitoittamalle matkalle mahtuu kokeiluja, uuden etsimistä, perinteiden kunnioitusta, kansainvälisiä menestystarinoita. Seppien töitä on päätynyt lahjaksi kuninkaallisille ja mielipiteitä jakaneille henkilöille, kuten Persian shaahille tai Walesin prinsessa Dianalle. Korut ovat vuosikymmenten saatossa päässeet arvostettuihin kansainvälisiin näyttelyihin sekä keräilijöiden kokoelmiin.

1980 1990 2000 2010
2009 Tony Granholm 2008 Rauno Tynkkynen 2007 Tiina Arkko 2006 Esko Lindroos 2005 Kristian Saarikorpi 2004 Jouni Salo 2003 Juha Koskela 2002 Pekka Piekäinen 2000 Arvi Kämäri

Tiina Arkko

Korussa soi puhtaus. Tiina Arkko riisuu rohkeasti korusta pois kaiken ylimääräisen. Antaa muodon puhua. Idea voi asua hetken näköharhassa tai asfalttiin liiskautuneessa purukumissa. Koru syntyy optimaalisesta viivasta, jota suunnittelija etsii piirtämällä sitä uudestaan ja uudestaan. Myös materiaali ohjaa työtä kohti selkeää, puhdasta kokonaisuutta, josta ei voi erottaa oikeaa tai nurjaa puolta.

Etenkin hopea ja sen ominaisuudet puhuttelevat Arkkoa. Hän luo ajattomiin koruihin massaa, jonkin näyttävän elementin. Oz Jewelin omistaja ja suunnittelija menee tekemisessään mieluummin yli kuin tekee liian varovasti tai pikkusievää. Koru korostaa käyttäjänsä persoonaa, välittää tunteita, muistoja ja merkityksiä. Korun kauneus on tarkoitettu palvelemaan käyttäjää. Korussa arvokkainta on hetki, kun kantaja pukee sen yllensä.

www.ozjewel.com

Brilliant Kultasepät Susanna Majuri Vuoden Kultaseppä Yhteistyö Yhteys Facebook
suomeksi på svenska in English